ASIAKASTARINA: Istumatyöläisen jäätävä olkapääkipu olikin stressioire
Kiropraktiikka Timo Malisen vastaanotolla palautti työkyvyn ja sai pohtimaan elämänarvoja.
Olen keski-ikäinen asiantuntijatyötä tekevä perheenäiti. Tämä tarkoittaa, että vietän viikkotasolla enemmän aikaa tietokoneen äärellä kuin mukavan puolisoni seurassa (jos vierekkäin nukuttuja tunteja ei lasketa). Minun kohdallani tämä tarkoittaa myös sitä, että selkäni, rintarankani ja niskani ovat kroonisesti jumissa.
Välillä vähemmän, mutta toisinaan myös enemmän.
Minulla on toimistollani sähköpöytä, jota nostan seisoma-asentoon monta kertaa päivän aikana. Olen harrastanut aktiivisesti lenkkeilyä yli viisitoista vuotta. Nämä positiiviset arkirutiinit eivät ole suojelleet minua jumituksilta.
Kun yritän päästä syväjumini alkulähteille, on muistoissa kelattava vuosikymmenten taa – vaikka olen näinkin ”nuori”. Taisin olla ensimmäistä kertaa sairauslomalla selkäkipujen vuoksi reilusti alle kolmekymppisenä.
Välillä on kiukutellut si-nivel, välillä joku ihan muu paikka. Selkäni on magneettikuvattu eikä mitään rakenteellista vikaa ole löytynyt.
Raskaudet ja vauva-ajat ovat olleet huonoselkäiselle kaikkea muuta kuin elämän onnellisinta aikaa. Yksi lapsistamme oli paljon syliä kaipaava isokokoinen ”luomukahvakuula”, jonka imetyshetket usein hankalassa asennossa olivat pitkiä. Eräänä äitiyslomapäivänä rintarangan fasettilukko pakotti minut polvilleen olohuoneen lattialle. Kipu oli halvaannuttavaa.
Tilanteessa oli kaksi onnenkantamoista: vauva ei ollut sillä hetkellä sylissäni ja sain kuin ihmeen kaupalla hilattua itseni kännykän äärelle soittaakseni apua.
Apua vaivoihin olen hakenut vuosien varrella monesta paikasta: lääkäreiltä, hierojilta, fysioterapeuteilta, akupunktiosta, osteopaateilta ja kiropraktikoiltakin. Osa käynneistä on ollut hukkareissuja, osa vointiani aidosti helpottaneita.
Hieman sattuman kautta päädyin eräässä jumikriisissäni Timon vastaanotolle, sillä halusin löytää vielä yhden ammattilaisen näkemyksen siihen, olisiko kipujen kierre jotenkin katkaistavissa. Vai olenko todella tuomittu elämään tällaista arkea? Miten ihmeessä voisin tehdä päätetyötä eläkeikään asti?
Olkapääkipu ei ollutkaan ”olkapääkipua”
Timon vastaanotolle saavuin suuren turhauman vallassa. Olin poissa tolaltani ja itkin vihaisena. Olin edellisenä iltana luullut melkein kuolevani yhtäkkisen olkapääkivun vuoksi. Kipu oli henkeäsalpaavaa ja pelkäsin, että happi vain yksinkertaisesti loppuisi jossain kohtaa. Yritin vetää keuhkoihini mahdollisimman pientä pintahengitystä mahdollisimman harvoin, koska syvään hengittäminen lisäsi viiltävää kipua.
Mielessä kävi myös, että entä jos tämä on sydänperäistä, sillä äkillinen kipu oli vasemmalla puolella.
Yömyöhällä soitin Akuuttiin, jossa minua neuvottiin ottamaan maksimimäärät särkylääkkeitä ja lämmittämään kauratyynyä. Vastaanotolle saisi tulla vasta, jos alkaisi vaikuttaa siltä, että kyseessä olisikin sydänkohtaus. ”Oikea” osoite olisi oma terveyskeskus aamulla.
Miestäkään ei sinä yönä oikein nukuttanut. Yö kesti ikuisuuden.
Aamun terveyskeskuskäynti oli yksi edellä mainitsemistani hukkareissuista. Monen tunnin jonotuksen jälkeen pääsin yleislääkärille, joka ei tietenkään pystynyt antamaan varmaa diagnoosia – minkä toki ymmärrän. Lääkäri laittoi konsultointipyynnön käsikirurgille, siitäkin huolimatta, että itse epäilin vahvasti, että olkapääkipu on vain säteilyä jostakin. Itseni vuosikymmenten kokemuksella tuntien arvelin, että syy on todennäköisesti jossain ihan muualla kuin olkapäässä, jota en ollut mitenkään loukannut.
Turhaumaani lisäsi tieto siitä, ettei kiireetön konsultointipyyntö erikoislääkärille julkisessa terveydenhuollossa toisi nopeaa helpotusta tilanteeseen. Mutta kipu oli tässä ja nyt. Epämääräinen ”sinuun ollaan yhteydessä” – lupaus helpotti yhtä paljon kuin raaputusarvan osto lainanlyhennyspäivänä.
Onneksi sain vielä samalle päivälle ajan Timon vastaanotolle ja vyyhti alkoi aueta. Oikaisen nyt paljon, mutta kerron tärkeimmän: äkillinen olkapääkipuni oli todennäköisesti akuutti stressireaktio.
Olen aiempien kokemusteni kautta tullut hyvin tietoiseksi ihmisen psykofyysisyydestä. Minulle kroppa on poikkeuksellisen vahva mielialojen tulkki. Elämäni on juuri nyt monella tapaa kuormittavaa.
Timon kanssa aloitimme yhteisen tervehtymismatkan, jossa tärkeässä roolissa oli kiropraktinen hoito jumittaviin rangan osiin. Mutta se on vain osa hoitoa.
Kiropraktikoissa on eroja – myös henkilökemioilla merkitystä
Olen käynyt hoidettavana kiropraktikoilla aiemminkin – ja voin todeta, että heissä on eroja. Ja miksipä ei olisi! Inhimillisiä ihmisiä jokainen. On hienoa, että vaihtoehtoja löytyy, vaikka kiropraktikko melko harvinainen ammatti Suomessa vielä onkin. Jokainen voi valita itselleen sopivimman, jonka ammattitaitoon luottaa eniten.
Itse pidän tärkeänä, että kiropraktikko näkee minut jokaisella hoitokerralla kokonaisuutena. Hoito ei kohdistu koskaan ainoastaan nopeasti tapahtuvaan rankani käsittelyyn, vaan aina minuun ihmisenä. Tämä oli itselleni uusi kokemus.
